Lähettänyt on helmi 4, 2018 in Laivat

Leppoisaa laineitten liplatusta

Suomen suvi on ihanaa aikaa. Pitkät, valoisat kesäyöt ja lempeän auringon värjäämät kesäpäivat houkuttelevat lomalaisen veden ääreen. Tuhansien järvien maana vesi on suomalaiselle ehdoton kesän elementti.

Monella meistä on kesämökki ja melkein yhtä monella vene järven rannassa. Joskus kumminkin on ihanaa hemmotella itseään ja hypätä vähän isomman paatin kyytiin. Sisävesiristeilyt kuuluvat kesään samalla tavalla kuin kokko juhannukseen tai itikat iholle.

Leppoisaa laineitten liplatusta

Nauti rennosta tunnelmasta

Kun puhutaan sisävesiristeilystä Suomessa lomalaista tai vapaapäivän viettäjää hemmotellaan valinnan monipuolisuudella. Rentouttavia risteilyjä lähtee kaikista Suomen isoimpien järvien suurimmista kaupungeista aina Kuopiosta Lahteen ja takaisinkin, jos haluaa. Hintahaarukkakin on laaja, noin kympillä pääsee jo seuraavaan satamaan ja muutamalla kympillä risteilee jo puolikkaan päivän. Yleensä alle satasella saa jo suuren osan päivästä vietettyä veden päällä ja siihen hintaan on yleensä sisällytetty myös ruokailu. Tarjonta on laajaa. Jos pelkkä perusristeily ei kiinnosta, miltä kuulostaa hienostunut lounasristeily. Tai jos oikein haluaa hemmotella itseään, tunnelmallisia illallisristeilyjä on mukava muistella sitten talven pimeinä kuukausina. Pelkästään Suomen luonnon ihailu järveltä päin on rentouttavaa ja mieli rauhoittuu ulappaa katsellessa. Viihdykettäkin on tarjolla sitä kaipaavalle. Joukko kotimaisia huippuartisteja heittää keikkaa sisävesiristeilijöillä kesän aikana ja valinnan vapautta on laidasta laitaan Mikko Alatalosta aina Veeti Kallioon.  Ja jos populaarimusiikki ei ole aivan omaan makuun, useilta laivoilta löytyy jos jonkunlaista trubaduuria kitaristista perinteisempään haitarin soittajaan.

Kun on päässyt rentoutuneeseen risteilytunnelmaan muutaman tunnin matka tuntuu liian lyhyeltä. Ei huolta, yhden tai kahden yön risteilyjä on tarjolla ja yön saa viettää risteilijällä omassa viihtyisässä hytissään.Kesä on myös juhlien aikaa. Monet sisävesiristeilyjä tarjoavat yritykset vuokraavat laivojaan myös yksityisiin tilaisuuksiin ja juhliin. Räätälöimällä reitin ja tarjoilut vieraat saavat varmasti unohtumattoman elämyksen, joka päihittää klassiset ravintolakinkerit mennen tullen. Joillakin on myös viimeaikaiset ja modernit kokoustilat, joten ehkä seuraavat firman kehityspäivät voidaankin viettää risteilemällä.

Satamat ja reitit

Saimaa ja Päijänne ovat luonnollisesti Suomen suurimpina järvinä ykköskohteita sisävesiristeilyyn. Pitkin kanavia näiltä järviltä on mahdollista matkustaa pidemmällekin kuin vain seuraavaan kaupunkiin. Savonlinna ja Lappeenranta ovat Saimaan risteilyiden suurimmat satamat, mutta risteilyt pysähtyvät usein Puumalassa ja tietyt reitit vievät Haminan ja Kotkan kautta Helsinkiin. Sekä Savonlinnassa ja Lappeenrannassa voi myös nauttia paikallisristeilyistä ja hyvällä tuurilla bongata suloisen Saimaan norpan. Savonlinnan ei tarvitse olla viimeinen siellä suunnalla oleva risteilykohde. Vaihtamalla eri yrittäjän laivaan vesitse pääsee aina Kuopioon asti. Heinävesi ja sen kanavat kannattaa myös käydä ihastelemassa, jos sinne asti on päässyt puhumattakaan muutamasta kalakukosta kotiin viemisiksi. Jyväskylä ja Lahti ovat myös yhteyksissä risteilemällä. Päijänne kilpailee Saimaan kanssa usealla eri tasolla ja jos mahdollista, ei kannata jättää tätä järvi-Suomen helmeä katsastamatta.

Satamat ja reitit

Kolmas suurin sisävesiristeilyreitti kulkee Tampereelta Hämeenlinnaan. Molemmat kaupungit ovat parhaimmillaan kesällä ja teemaristeilyjä löytyy täältäkin jokaiseen makuun. Aikaisemmin mainitut artistiristeilyt lähtevät juurikin Tampereelta kesätorstaisin. Kuten jo mainittiin, osa sisävesiristeilyistä ulottuu aina Helsinkiin asti. Jokiristeilyjä ei Helsingistä tehdä, mutta Turku ja Aurajoki on jo legendaarinen pienine jokiristeilyineen. Useista Suomen rannikkokaupungeista tehdään pienimuotoisia jokiristeilyjä. Hintaan saattaa sisältyä lohikeittoa tai vastaavaa, Porvoossa tarjoillaan Runebergin torttuja kuten asiaan kuuluu. Ei kannata unohtaa myöskään saaristoristeilyjä. Onhan Suomi melkein puoliksi meren ympäröimä. Mutta niistä sitten seuraavalla kerralla.