Lähettänyt on kesä 21, 2019 in Laivat

Merten syvyydet ovat täynnä salaisuuksia

Meret peittävät kaikkiaan kaksi kolmasosaa koko maapallon pinta-alasta. Viisi maailman valtamerta kätkevät sisäänsä valtavan määrän elämää. Merien ja merivirtausten tutkiminen on jatkunut säännöllisenä jo vuosikymmenien ajan, mutta merien pohjat ovat vielä ihmiselle hyvin tuntemattomat.

Merten syvyydet ovat täynnä salaisuuksia

Minkälaista merenpohjassa on?

Kilometrien syvyyksissä olosuhteet ovat täysin erilaiset kuin pinnan läheisyydessä. Vedenpaine on valtaisa, vesi on kylmää ja pimeys läpitunkematonta. Maapallon syvin kohta, Tyynessämeressä sijaitseva Mariaanien hauta, on 10 994 metriä syvä. Siellä vallitseva 1 086 baarin paine on tuhat kertaa suurempi kuin normaali ilmanpaine. Normaalisti meren lämpötila on alueesta riippuen nollasta celsiusasteesta 25-30 asteeseen. Syvyyksissä lämpötila ei nouse koskaan muutaman lämpöasteen yläpuolelle. Lisäksi veden pH-arvot voivat olla lähes etikan luokkaa, ja veden happipitoisuus on alenee merkittävästi.    Pohjalta löytyy merenalaisia vuoristoja ja solia, tulikuumia purskauksia puskevia vulkaanisia lähteitä, valkoisia savuttajia ja laajoja vedenalaisia erämaa-alueita. Maisemat ovat kuin tieteiselokuvista. 

Näistä olosuhteista on löydetty jo yli 17 00 eliölajia, joista noin kolmasosa ei nouse koskaan edes kilometrin etäisyyteen pinnasta. Jopa Mariaanien haudan pohjassa on tavattu yllättävän suuri eliökanta.  Luonnollisestikin syvyyksissä elävät eliöt ja kalat poikkeavat pinnan elämästä, sillä niiden tulee olla sopeutuneita kestämään hurjia olosuhteita. Usein ne ovatkin pienikokoisia ja selkärangattomia. Pimeydessä elävillä kaloilla voi olla valoa tuottava uloke, ja usein niillä on vartalon kokoon suhteettoman suuri suu. Ravinnoksi ne käyttävät pääasiallisesti ylemmistä kerroksista syvyyksiin valuvaa ainesta, kuten kuolleita kaloja tai muita eliöitä. Tutkijat ovat löytäneet myös mikrobeja, jotka syövät rikkiä, öljyä tai metaania.

Syvänmeren tutkimuksen välineet

Normaaleilla sukellusvälineillä ei kilometrien syvyyksiin ole asiaa – meren pohjan paine musertaisi sukeltajan. Millä keinoin merten pohjista sitten on saatu kerättyä tietoa? Ensimmäisiä kertoja syvään merenpohjaan on laskeuduttu jo 1960-luvulla, jolloin ensimmäinen miehitetty syvänmeren sukellusvene Trieste saavutti Mariaanienhaudan pohjan. Alusta miehittivät toinen aluksen suunnittelijoista, sveitsiläinen Jacques Piccard  ja amerikkalainen luutnatti Don Walsh. Laskeutuminen kesti viiden tunnin ajan. Alus koki vaurioita yhdeksän kilometrin syvyydessä, kun vedenpaine murti yhden aluksen pleskilasi-ikkuinoista. Kaksikko pääsi kuitenkin turvallisesti perille ja takaisin pinnalle.

Nykyään tutkimuksen välineet ovat kehittyneet huimasti. Kaikkein syvimpiäkin pohjia päästään tutkimaan etäkameroiden ja kaikuluotauksen avulla. Myös robotiikan kehittyminen auttaa merenpohjien tutkimusta – sukellusrobotit ovat turvallinen tapa päästä keräämään tietoa. Tutkijat voivat käyttää myös automaattisia, motorisoituja sukellusveneitä, jotka lähetetään syvyyksiin miehittämättöminä. Uusimpiin teknologioihin kuuluu sähkömagneettisen kartoitusmenetelmän (CSEM) käyttäminen. Menetelmässä pohjaan lasketaan laivan avulla antenniverkko. Tämän jälkeen verkon alue käydään läpi sähkömagneettisen energian kanssa. Pohjan rakenteesta kertoo se, miten laivalle kerättävä tieto palautuu antenneista.

Merenpohjat ovat vielä tuntemattomia ihmiselle

Merenpohjien tutkimus on monelta kantilta haastavaa, kallista ja hidasta. Sitä voisi verrata jopa avaruustutkimukseen. Onkin absurdia, että nykyään tunnemme paremmin linnunradan planeetat ja toiminnan kuin merten pinnan alla kuhisevan elon. Tällä hetkellä merien pohjista tunnetaan kunnolla vain noin suuren jalkapallostadionin kokoinen alue. Ottaen huomioon, kuinka suuren pinta-alan meret kattavat maapallosta, tutkittavaa riittää vielä sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Lisää tutkittavaa syntyy hitaasti, mutta tasaisesti, sillä paikoissa, joissa mannerlaatat liikkuvat erilleen, syntyy uutta merenpohjaa. Tämä erilleen liukuminen tapahtuu kiivaimmillan 150 millimetrin vuosivauhdilla. Liukumisalueet ovat erittäin hankalia alueita tutkittavaksi, mutta esimerkiksi edellämainitun sähkömagneettisen kartoitusmenetelmän avulla tutkijat ovat saaneet aikaan jo varsin vaikuttavia kuvia. 

Merenpohjat ovat vielä tuntemattomia ihmiselle

Merten syvyyksissä uskotaan elävän jopa 230 000 erilaista eliölajia. Näistä tunnetaan vain murto-osa, ja tutkijoita ajaakin vimmalla eteenpäin uteliaisuus siitä, mitä pinnan alta voidaan vielä löytää.